Kynäkosket ja ekokoskikokeilu - www.kainuufinland.com/kalastus/uutisia/fondelf.htm


Kynäkosket sijaitsevat Kainuussa Hyrynsalmen kunnassa Luvan reitin keskivaiheilla. Puolen kilometrin mittaiset kosket ovat noin kymmenen metriä leveitä ja joen keskivirtaama on noin 7 kuutiota sekunnissa. Ekokalastusalueen tunnelmaan sopivasti rannoilla ei ole asutusta, eikä kosken yli pääse siltaa. Autolla saavutaan kosken parkkipaikalle, joka on noin 300 metrin päässä rannasta.

Ekokoskikokeilu

Ekokoskikokeilun tavoitteena on yhdistää kalastusmatkailukohde ja samalla muodostaa Luvan vesistöön taimenien ja harjuksien luonnonlisääntymisen suoja-alue. Jotta tähän päästään, kalastetaan Kynäkoskilla sovelletun pyydä ja päästä -perhokalastuksen säännöillä. Perhokalastuksessa edellytetään väkäsetöntä koukkua ja valtaosa kaloista on vapautettava.

Kainuulaisen kalastusperinteen nimissä on kuitenkin haluttu säilyttää kotiin vietävän kehukalan mahdollisuus. Halutessaan perhokalastajalla on siis mahdollisuus ottaa saaliiksi joko yksi erikoisalamitan täyttävä taimen ( 60 cm) tai yksi harjus (45 cm). Kaikkien kalojen vapauttaminen on suositeltavaa.

Tyhjästä luonnonkalaston kehittämistä ei Kynäkoskilla tarvitse aloittaa. Kynäkosket sijaitsevat Luvan pääreitin puolivälissä ja ovat näin keskeisellä taimenten vaellusreitillä. Merkkinä koskien taimenpotentiaalista ovat projektin sähkökoekalastuksessa saadut taimenen luonnonpoikaset Kynäkoskilla runsaslukuisimpana viihtyvä ja lisääntyvä lohikala on kuitenkin harjus. Pyydä ja päästä -kalastuksen tuloksista voidaankin harjuksien osalta nauttia jo parin vuoden kuluttua.

Harjukset kun pysyvät alueella jatkuvasti ja kasvavat Luvan pääreitillä mukavasti. Neljän vuoden iässä ne ovat noin 35 senttiä pitkiä ja ylittävät jo 6- 7 vuoden iässä 45 sentin mitan ja painavat silloin 800-900 grammaa. Jos harrit saavat suunnitellun mukaisesti kasvaa erikoisalamittaan asti, on taattua, että luonnonmukainen lisääntyminen toimii, eikä harjuksia tarvitse enää istuttaa.

Uusilla koskikunnostuksilla lisätään pyydä ja päästä -kalastuksen hyötyä koskien luonnonkalastolle. Kynäkosket on uittoperkausten jälkeen 1980-luvulla kivetty, mutta niihin on jätetty "kriisiajan uittoväylä". Kainuun ympäristökeskus pyrkii uudessa kunnostuksessa siihen, että kalastajien vapauttamilla kaloilla on kutu- ja suojapaikkoja sekä niiden eri ikäisillä poikasilla kasvualueita.

Koskikunnostuksessa rakennetaan kutusorakoita ja pidätetään keskiuoman imua niin, että kuivanakin aikana rantamatalan ja sivupurojen luonnonpohjaiset poikasalueet pysyvät elinkelpoisina. Koskissa pääuoman poteroja ei täytetä, vaan pikemminkin edellisen kunnostuksen jäljiltä laajennetaan ja jätetään niihin syvää vettä isompiakin emokaloja varten. Koskikunnostus ajoittuu elokuun loppuun 2002 ja valitettavasti koski on silloin pari viikkoa suljettuna kalastukselta. Myös tulipaikat rakennetaan ensi kesänä.

Myös kalastajien osallistumista tarvitaan

Moisio-Luvan osakaskunta on ottanut ekokoskikokeilun hoitovastuun kantaakseen. Uuden kalastuskulttuurin ja kestävän kalastuksen juurruttaminen yleiselle kalastusalueelle tulee olemaan osakaskunnalle ja alueen kyläläisille haasteellinen tehtävä.

    

Ekokoskikokeilun alusta alkaen on järjestetty niin, että kalastusvuorokauden alkaessa on kalastajia vastassa kalastusopas. Kalastusopas sekä kyläläiset huolehtivat viranomaisen avustuksella luonnonmukaisen kalaston säilymiselle oleellisesta kalastuksen valvonnasta. Valvonnan takia kalastuskausi on koko vuosi.

  
Kuvat Kajaanin Perhokerhon Oma taimen projektin kalojen istutuksesta Kynäkokelle.

Kesästä poiketen talvikaudella sallitaan ainoastaan ehdoton pyydä ja päästä kalastus. Menettelyllä pyritään siihen, että esimerkiksi kutuaikana luvalliset kalastajat toimivat rajoitteena salakalastukselle. Kyläläisten lisäksi kalastuskurin säilyminen ja kalaston kehittyminen on siis riippuvainen kalastusharrastajista itsestään. Tarvitaan kalastajien omaa aktiivisuutta ja tarvittaessa asioihin puuttumista sekä palautetta.

Realistinen on kuitenkin oltava sen suhteen, että koukkuun voi tarttua muitakin kuin vain "ekokaloja". Kynäkoskien ylä- ja alapuolelle vesistöön tullaan edelleen istuttamaan pyyntikokoisia lohikaloja, joilla on vapaa tie uida myös tänne. Ainakin ekokoskikokeilun alussa tehdään myös pieniä istutuksia ja kokeilun edetessä seurataan tarvitaanko Kynäkoskilla jatkossakin tuki-istutuksia.

Ekokoskikokeilu ei ole pelkästään luonnonkalaston ehdoilla tehtävä kokeilu, vaan nimenomaan kalastusmatkailun kehittämiseen liittyvä hanke. Kohdetta kehitetään kalastajille kalastajilta saatavan palautteen mukaan. Kalastajat voivat omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa siihen miten tätä kalastusmatkailukohdetta tullaan kehittämään. Perussuunta on kuitenkin selvä, suuria kalastajamääriä ei tavoitella, vaan pikemminkin laadukasta vaihtoehtoa muille koskille.

Kynäkoskien ekokoskikokeilun kalastus aloitetaan lauantaina 1.6. 2002 ja kokeilu jatkuu oheisten sääntöjen viitoittamalla tiellä ainakin seuraavat kolme vuotta. Lisätietoja löydät huhtikuusta alkaen Internetistä Kalalla Kainuussa sivuilta koskikalastus otsikon alta. www.kainuufinland.com/kalastus 1.5. alkaen voi Internetistä ostaa vapaana oleville vuorokausille Kynäkoskien kalastuslupia. Nettikone myy vain 4 kalastuslupaa /vrk). Kalastuslupien myyntipiste on Hyrynsalmella 5-tien risteyksessä Suoramyynti-Viinituvan talossa. Elintarvikkeiden ja viinien suoramyynnin lisäksi hirsipirtissä on ravintola ja sieltä voi varata majoitusta ja saunan.

Ekokosken kalastussäännöt ja -luvat:

1. Sallittua ottaa saaliiksi 1 kpl erikoisalamitan täyttävä taimen tai harjus / kalastaja / vrk
Taimenen alamitta 60 cm
Harjuksen alamitta 45 cm
Kaikkien taimenien ja harjuksien vapauttaminen suositeltavaa. Palauta kalastajakysely ja saalisraportti sekä otetuista että vapautetuista kaloista.

2. Kalastus on sallittua vain väkäsettömällä yksikoukkuisella perholla. Perhokoukun on oltava väkäsetön tai väkänen on painettava umpeen.

3. Kalastuskausi koko vuosi.
Kaikki taimenet ja harjukset on vapautettava 1.9. - 30.5.
Kahlaaminen on kielletty 1.9. - 30.5.

4. Koskelle myydään kiintiöidysti 4 henkilökalastuslupaa /vrk. tai yksi seuruelupa/vrk. Kesäkaudella (1.5. - 31.8.) kalastusvuorokausi alkaa ja päättyy klo. 18.00.
Talvikaudella (1.9. - 30.4.) kalastusvuorokausi alkaa ja päättyy klo. 24.00.
Seuruelupa kattaa yhtenäisen seurueen, jossa on vähintään 4 kalastajaa. Koskelle ei myydä yhtä aikaa henkilökalastuslupia ja seuruelupia.

Luvanhinnat:
- Henkilökalastuslupa 10 € / vrk.
- Vuorokauden seuruelupa on henkilölupa kerrottuna seurueen kalastajien lukumäärällä.

Kalastuslupien myynti:

- Lupakalastusluvat myynnissä 15.5.2002 alkaen.
- Internetissä http://www.kainuufinland.com/
- Hyrynsalmen Suoramyynti-Viinitupa (Hyrynsalmella 5-tien risteyksessä) puh. 08-741 700

Luvan reitti - kalasto

Koskikalastajan houkuttimeksi Luvan vesissä kasvaa sekä vaeltavia taimenia, että sivupuroissa tammukoita eli kainuulaisittain sanottuna tonkoja. Parhaimmillaan reitin koskilta on saatu todellisia raskaansarjan järvitaimenia. Esimerkiksi Luvankosken vapakalastajien 90-luvun ennätystaimenet painoivat peräti 8,9 kiloa (1996) ja 7,7 kiloa (1993). Viime kesän ennätys taisi olla noin 4 kiloa. Lähes samanmoisia köriläitä on saatu myös alajuoksun Nuottikoskilta.

Harjus lisääntyy ja kasvaa hyvin reitin kaikissa koskissa ja virroissa pienimpiä puroja lukuun ottamatta. Myös siikoja on muutamina vuosina ongittu "Eläkeläisperholla" hyvällä menestyksellä. Komeimmat perhosiiat ovat painaneet toista kiloa.


Kalastajien himoitsemien lohikalojen lisäksi koskien runsaille hyönteisapajille vaeltaa kesällä valtavasti seipiä, salakoita, ahvenia ja särkiä. Kalalajien yleisyyden ollessa edellä luetellun järjestyksen mukainen. Niistä sitten riittää purtavaa myös taimenille, mutta koskien ylä- ja alapuolella kalastettaessa kannattaa varoa hentoja siimoja terävähampaisten haukien takia. Varsinkin kesän edistyessä hauet tulevat runsaiden pikkukalaparvien perässä aivan koskikuohujen tuntumaan.

 
Katso  Kynäkosken esittelyvideo n.900 kt / 31 sek.